Makumatkoja ja lähiseuturetkeilyä aivan kuin Drumsössä

Tervetuloa kokeilemaan, maistelemaan, haistelemaan ja ennen kaikkea inspiroitumaan Drumsölle. Vaikka blogin nimi viittaa vahvasti kirjoittajan – tämän blogin keittiömestarin ja retkikunnan johtajan – sijaintiin, haetaan nimellä tässä yhteydessä myös tiettyä olotilaa: kevyttä kotoilua ja strömsömäistä puuhastelua, mielellään niin että aurinko paistaa taustalla. Tiedät varmasti sen fiiliksen, kun kahvinkeitin porisee, vieno tummapaahtoinen tuoksu leijailee huoneessa, maljakon neilikat ovat tuoreita ja saat kääntää aamun Hesarin ensimmäisen sivun? Tämä tietysti sillä ajatuksella, että kaikki maailman aika on sinun, tässä ja juuri nyt.

Karanteenikeväänä kodista on tullut niin toimisto kuin treenipaikka että myös vapaa-ajanviettopaikka. Itselleni viihtyvyys on ollut sen vuoksi entistäkin tärkeämpää: tuoreita kukkia ja puhtaita parvekelaseja on kerrankin aikaa katsella. Ja sen katselun lomassa ajatukset vaeltavat ja johtavat uusiin ideoihin – mitä jos alkaisinkin taas kirjoittaa ja kirjoittaisin ylös vaikka kaikki ne reseptit, joita säilön nyt vain ajatuksissani?

Arki ei kuitenkaan ole meille lauttasaarelaisillekaan pelkkää aurinkoa. Vettä tulee niskaan, kun raahustaa tuulta vasten taistellen odottamaan bussia 21. Työpäivän päätteeksi toteaa, että se olis sitten treenireissu tai kauppareissu mutta molempia ei samaan iltaan saa mahtumaan. Ainahan voi hakea tai tilata tai tehdä voileivän. Ja vaikka arki onkin tällä hetkellä kummallisempaa kuin koskaan, maailmankaikkeuden peruskysymykset pysyvät. Mitä tänään syötäisiin? Miten palautua työstä (etenkään, kun työ on nyt kotona ja kone koko ajan auki)? Miksi kesään ja normaaliin arkeen on niin paljon aikaa – ja samaan aikaan aikaa on ihan liian vähän siihen, että saisin aikaiseksi yhtään mitään hyödyllistä?

Kiireisen työn, vähän vapaa-ajan ja terveellisen elämäntyylin yhteensovittaminen vaatii sopivassa suhteessa kurinalaisuutta ja armollisuutta. Monet kokevat ruoanlaiton hankalaksi alueeksi: se vie aikaa ja se vaatii suunnittelua, ja lopputuotoksen tulisi olla sekä maistuvaa että terveellistä, ainakin arkiruoasta puhuttaessa. Ei ihme, että kokkailun ilo voi olla välillä kateissa, ja useimmiten tulee tukeuduttua vanhoihin suosikkeihin uusien kokeilujen sijaan.

Viime vuoden Flow-brunssin antimia: raikkaita hedelmiä, mansikkainen lohiceviche sekä limettinen valkosuklaavaniljakakku. Olisiko kohta aika kurkistaa pöytälaatikkoon ja kaivaa vanhat suosikit jakoon? Flow-brunssi on ollut sen verran herkullinen perinne kaveriporukassamme, että kannatan sen jatkamista tänä kesänä riippumatta siitä, tuleeko festivaalia vai ei.

Oma ruokafilosofiani on se, että tylsää ei saa olla. Tykkään leikitellä ja innostua kauden mauista, teemoista ja väreistä – silti pitäen kokonaisuuden sopivan yksinkertaisena. En ole ammatiltani kokki, itse asiassa kaukana siitä, ja vaikka rakastan hulluttelua, ovat reseptini tavallisilla keittiövälineillä ja jääkaapin perusantimilla toteutettavia (liekitintä tulee käytettyä lähinnä jälkkäribravuurissani crème brûléessa, josta versio luvassa varmasti myös täällä jossakin välissä). Mitä tulee puolestaan arkiruoan valmistukseen, aika on aina valttia. Lähtökohtana karanteeniajan lounaissa on ollut se, että ruoka täytyy pystyä tekemään 20 minuutissa. Suunnittelija nappaa tässäkin pidemmän korren ja valmistaa usean päivän maittavat lounaat kerralla etukäteen.

Drumsö kokoaa virtuaalisten kansien väliin parhaimmat vinkkini arkeen, illanistujaisiin, brunsseille ja illallisille. Reseptit ovat vähintään itseni – monesti myös ystävieni – testaamia. Disclaimerina mainittakoon, että en noudata mitään ruokavaliota – olen siis niin rehellinen sekaani kuin vaan olla ja voi, ja senpä vuoksi oman ruokaseurueesi allergiat ja erikoisruokavaliot onkin aina hyvä selvittää ennen kuin ryntäät inspiraation puuskassa lähimarkettiin ? Keittiökokeilujen lisäksi Drumsö vie sinut mukanani retkille, luontoon ja liikkumaan. Ehkä innostut suuntaamaan kehäkolmosen ulkopuolelle uusiin paikkoihin, vaikkapa Kallaveden rannoille tai Lapin luontopoluille. Välillä on hyvä mennä ja antaa mielen levätä muualla. Kotisaarelle pääsee aina palaamaan.

Tällä hetkellä ajatuksissani siintää pitkä kesäloma heinä-elokuussa. Kesälomasuunnitelmissa on tänä vuonna enemmän muuttujia kuin koskaan, mutta sepä ei minua haittaa. Kun asioita ei voi lyödä lukkoon etukäteen, jää tilaa spontaaniudelle ja yllättymiselle. Tämä kuva on Kallavedeltä viime kesältä, kun katseltiin tätä mieletöntä auringonlaskua veneellä Julian ja Tuomaksen kanssa.

Mahtavaa, että olet mukana. Toivon, että nautit blogin tunnelmasta, innostut kokeilemaan jotakin uutta ja pidät siitä, mitä kokeilet!

Vastaa