Pieni sienikoulu ja suloiset sieniherkut

Kun olin pieni, odotin syksyltä koulun ja harrastusten alkua, synttäreitä ja sitä, että pääsen mummin kanssa sienimetsään. Mummi tietää kaiken sienistä, niiden käsittelystä ja säilömisestä sekä sieniruokien valmistuksesta, ja mummia on kiittäminen myös siitä, että olen oppinut edes murto-osan tästä kaikesta. Mummin sanoin metsään mennään ”samoilemaan”, mutta tyypillisesti samoilun lomassa koreihin kertyy sekalainen seurakunta mitä

No limits on the top – matka Haltin yli Jäämerelle

[Disclaimer: Sisältää vapaata ajatuksenjuoksua unelmista, Rocky Balboasta ja muusta sellaisesta. Jos olet kiireinen vaeltaja, kannattaa hypätä suoraan alaotsikkoon ”Haltin reitillä”, jossa kerron Haltin reitistä.] 14.1.2020 makaan Terveystalolla heräämössä. Polven kierukka ja ristisiteet on operoitu muutama tunti taaksepäin, ja nyt kipristelen varovasti varpaita sairaalasängyssä. Ystävällinen fysioterapeutti vieressä kehotti nousemaan istumaan ja laskemaan jalat lattialle. Helpommin sanottu

Harjuja, soita ja kaatuvia puita Komion komeissa maisemissa

Ikivanha kiinalainen sananlasku kysyy, että jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei kuule sitä, kuuluuko siitä ääni. Modernimpi versio tästä voisi kulkea kutakuinkin ajatuksella ”pic or didn’t happen”. Tämä menee jo vahvasti sunnuntaifilosofian puolelle, mutta minusta ajatus on mielenkiintoinen. Olisiko tuo valtava jysäys ollut vain hitaasti vaimenevia ääniaaltoja, jos kukaan ei olisi ollut sitä kuulemassa?

No filter needed: Kiikunlähde ja Pirunpesä lumosivat Hollolassa

Voi juku mitä paikkoja Suomesta löytyykään! Alun perin heinäkuulle suunniteltu Kanadan vaellus elää enää vain unelmissa, joten olen alkanut katsastaa entistä enemmän kotimaan tarjontaa reilun kuukauden päässä siintävää kesälomaa silmällä pitäen. Perinteisesti minua on Suomessa kiehtonut Itä-Suomen järviseutu, Lapin luonto sekä luonnollisesti Turun saaristo; kaikki huikaisevan kauniita paikkoja, joihin palaa aina mielellään. Koska suurin osa

Rapeat bataattiranskikset ja maukas uunilohi aurinkoisen sunnuntain herkkuna

Ai että, kyllä viime sunnuntaina kelpasi. Sää oli mielettömän kaunis; kirsikankukat olivat täydessä loistossa ja ilma tuntui aivan kesältä. Tein kevään ennätyslenkin kävellessäni Lauttasaaren Katajaharjusta Munkkiniemeen ja takaisin (minun pitää näillä säillä muistuttaa itseäni siitä, että polvileikkauksesta on kuitenkin vasta neljä kuukautta – onneksi uusi ristiside ei ole toistaiseksi vihoitellut lenkkeilyaddiktiostani). Kotiin päästyäni avasin parvekelasit,

Makumatkoja ja lähiseuturetkeilyä aivan kuin Drumsössä

Tervetuloa kokeilemaan, maistelemaan, haistelemaan ja ennen kaikkea inspiroitumaan Drumsölle. Vaikka blogin nimi viittaa vahvasti kirjoittajan – tämän blogin keittiömestarin ja retkikunnan johtajan – sijaintiin, haetaan nimellä tässä yhteydessä myös tiettyä olotilaa: kevyttä kotoilua ja strömsömäistä puuhastelua, mielellään niin että aurinko paistaa taustalla. Tiedät varmasti sen fiiliksen, kun kahvinkeitin porisee, vieno tummapaahtoinen tuoksu leijailee huoneessa, maljakon